Hymyä :D

Heti eilisen perään tuli hyvä päivä. Lineaarisen algebran ja geometrian ohjausryhmässä oikeasti koin oppivani jotakin ja sain niitä kauan kaivattuja onnistumisen elämyksiä. Kiitos ihanan ja taitavan ohjaajan, joka oikeasti halusi ja osasi opettaa asioita kädestä pitäen! Ehkä tästä vielä jotakin sittenkin kehkeytyy. Myös analyysi 1:n luennolla en ollut kuin puusta pudonnut, vaan ymmärsinkin asiat, joita käsiteltiin. Näin se elämä välillä hymyilee aikuisopiskelijallekin :) Vaikka päivä oli tavattoman raskas (8 tuntia yliopistolla), niin se oli tähän astisista päivistä kenties antoisin ja palkitsevin. Tiedän kyllä, että itkua ja parkua riittää vielä viiden vuoden edestä, joten liiallisen optimismin kyytiin en arvaa hypätä. Tähän kyllä on pakko siteerata kuuluisaa latinan lainausta "Per aspera ad astra". Tähän uskoen ja luottaen aion rentoutua loppuillan parhaaksi katsomallani tavalla :)

Itkua ja parkua!

Opinnot menevät eteen päin rytinällä. Itse en koe kuitenkaan kehittyväni. Täysi työ on jo siinä, että onnistun rynnistämään oikeaan aikaan ja vielä oikeaan paikkaankin. Koulupäivien pituus alkaa painaa, maksimissaan kalenteriini on kertynyt joillekin päiville 10 tuntia yliopistolla oloa. Pää on sekaisin. Tuntuu etten hahmota mitään asioita ja että ymmärrykseni ei ylety yliopistotasolle.
Millaisia päiväni ovat? Aamulla herätyskello rämähtää arkisin lähes poikkeuksetta kl 6.30 (vaikkei minulla itselläni opinnot alkaisikaan heti aamusta), sillä minun on paimennettava lapseni opintielle. Jos menen myöhemmin kampukselle, ennätän kotona perehtyä hieman opintoihini tai ahertaa arkisten kotitöiden parissa. Kotitöitä riittää viisi henkisellä perheellä yllin kyllin joka päivälle. Yliopistolla istun luennoilla, demoissa tai ohjausryhmissä. Muutamana päivänä viikossa pääsen yliopistolta lähtemään vasta kl 18. Eipä tuon jälkeen kotona enää jaksa tai ennätä juuri mitään tehdä. Pitäisihän sitä omaa vapaata aikaakin järkätä... Mutta...
Näin tällä hetkellä karkeasti opintoni ja "vapaa-aikani" kuluu. Itkukin on herkässä, sillä aivot käy ylikierroksilla ja olo on väsähtänyt. Välillä ajattelen tuleeko tästä yhtään mitään. Jotenkin sitä on vaan sinniteltävä eteen päin.
Yksi suuri pettymys tälle viikolle oli se, että ammattikorkeakouluopintojani ei hyvitetä. Kiukun kyyneleet tuli silmiin. Olenhan opiskellut aikoinaan AMK:ssa lähes valmiiksi ammatin. Lopetin koulun kuitenkin taannoin kesken pääasiassa itsestäni johtumattomista syistä. Jos olisin suorittanut opintoni AMK:ssa loppuun, olisin saanut aika kivasti korvauksia. Hieman ristiriitaista, sillä aineet, joista yritin korvauksia anoa, olin opiskellut kokonaisuudessaan loppuun AMK:ssa. Mitä näiden aineiden opetussisältöön olisi enää vaikuttanut ammattitutkinto, joka jäi käytännössä vain vajaan vuoden vajaaksi (ja tästäkin vajaasta vuodesta suurin osa olisi tullut työharjoittelusta)? Kela kuitenkin vähentää minulta opintotukikuukausia niiltä kuukausilta, jotka olen käyttänyt AMK:ssa... Ristiriita tämäkin, jonka ehkä voisin perustella matemaattisin lausein, mikäli jaksaisin paneutua asiaan :D

Viikonlopun suhteellinen lyhyys

Näin vain odotettu viikonlopun huilitauko hujahtaa pian ohitse ja huomenna on taas maanantai ja uusi tiedontäyteinen viikko edessä. Yllättävä havainto on, että opiskelu syö voimia aivan toiseen tapaan kuin nuorena untuvikkona :) Viikon rasitus venyttää viikonloppuna yöunta pitkälle aamuun saakka. Tänäänkin vääntäydyin ylös sängystä vasta kl 10. Lapset jo touhusivat omiaan. Olen aina lukeutunut aamuvirkkuihin, joten tämä hämmentää minua. Viikonloppu tuntuu menevän ohitse vieläkin nopeammin, koska heräilen niin myöhään. Onkohan muillakin aikuisilla samoja ongelmia unentarpeen kanssa? Tämä taitaa olla seurausta siitä, että "vanhuus" ei tule yksin :)
Tulossa olevat tentit kammottavat. Pitäisi lukea, lukea ja vielä kerran lukea. Armoton järkytys olisi opintojen alulle se, että ensimmäisen tentin sähläisin hylätyksi. Siksipä yöpöydälläni komeilee mojova pino kirjastosta kaappaamiani matematiikan opuksia. Niitä pitäisi ennättää vielä lukeakin yliopistotehtävien ja opiskelun lisäksi.
Olen yrittänyt repiä väkisin aikaa muuhunkin. Eilen vietin päivää shoppaillen tyttäreni kanssa. Viime viikollakin ennätin opiskelujen lomassa jopa istutella uusia viherkasveja kotiin hoidokeikseni. Se on yksi intohimoistani. Sormet multaan, niin ajatukset tuulettuvat mukavasti. Vielä pitäisi jokunen viherkasvi hankkia, jotta saisin kukkaruukun virkaa toimittavan vanhan lintuhäkinkin asutuksi. Nyt se on tyhjä, sillä poistin häkistä jo aikaa sitten vanhat istutukseni. Yllättävää ehkä, mutta viherkasvi-istutus lintuhäkissä on näyttävä kokonaisuus :)
Nyt lähden kotihommien pariin ja ehkä ennätän lukaista muutaman sivun siinä sivussa matematiikkaakin...

Alku aina hankalaa...

Näin on. Innolla ja ennakkoluulottomasti hyökkäsin yliopistolle matematiikan opintojen pariin. Heti ensimmäisellä luennolla alkoi puntit tutista. Tuntui siltä kuin olisin laskeutunut juuri Ufollani vieraalle planeetalle ja en ymmärrä vieraiden kieltä. Mieleeni tulvi epäuskoa uhkuvia kysymyksiä: Olenko joskus ollut hyvä matikassa? Kuvittelinko vain niin? Ehkä entiset rakkaat ja loistavat matikan openi ovat erehtyneet. Lukio-opit ovat ruosteessa. Yritäpä ilman työkaluja avata ikivanhaa ruostunutta pulttia. Tämä on aivan sama asia. Onko tehtävä mahdoton? Tuskin siinä tapauksessa, jos saan voiteluainetta ruostuneisiin aivoihini ja kunnon työkalut käyttööni. Ei muuta kuin etsimään... Etsivä löytää - pakko yrittää uskoa.
Olen ollut nyt kolme viikkoa yliopisto-opiskelija. Ennen opintojeni alkua kaikki toitottivat: "Et ole ainut `vanha´ " (laitoin sanan lainausmerkkeihin, sillä määritelmä iästäni aiheuttaa pientä käden vääntöä mieheni kanssa). "Luentosalin penkkejä kuluttaa monta samaan ikäluokkaan kuuluvaa opiskelijaa". Monta? Onhan se hieman määrittelemätön käsite, mutta kappas kun en ole törmännyt ikäisiini ollenkaan (no, annan sen verran periksi, että pari muuta tapaamaani opiskelijaa saattaa olla lähellä ikääni).
Nyt mietit tietysti ikääni. Naisilta ikää ei saa kysyä. Voin kuitenkin antaa sinulle aavistuksen siitä, kuinka kauan olen tallannut tätä Telluksen kamaraa. Minulla on kolme eri ikäistä lasta. Kaikki lapseni ovat alakoulussa. Lasteni yhteenlaskettu ikä on pienempi kuin oma ikäni (apua!). Aloitin lapsena oman koulutaipaleeni Kekkosen istuessa vielä tasavallan presidenttinä. Enempää en iästäni puhu enkä pukahda. Näillä tiedoilla pääsenette jo turhankin lähelle ikääni.
Palatakseni vielä juuri käynnistyneisiin opintoihini, minun ei auta kuin tyytyä siihen, että opiskellaan ja eletään päivä kerrallaan. Turha miettiä tulevaa, kun ymmärrykseni rajoittuu tähän hetkeen - jos aina siihenkään :)