Uusi vuosi, uudet kujeet

Joulu oli ja meni, samoin uusi vuosi ilotulituksineen. Kauan odotettu hengähdys, joululoma, vilisti nopeammin kuin sarjakuvan Maantiekiitäjä. Nyt istun ja pakerran taas opintojen parissa. Tahmeaa on taival. Asiat ovat vaikeita ja asioiden sisäistäminen vie 500 % energiastani. Tuntuu ettei edistyisi ollenkaan. Alan jo uskoa, ettei minusta ole käsittelemään vektoriavaruuksia tai analysoimaan yhtälöiden jatkuvuutta... Ehkä vielä hyppään toisten opintojen pariin mikäli minua lykästää ja saan opiskelupaikan mielessäni olevilta aloilta. Mistäkö? Sitä en kerro, sillä en halua maksimoida mahdollisten kilpailijoitteni määrää pääsykoeareenalla :) Opiskelu on kuitenkin kivaa, joten en käännä kouluille kokonaan selkääni.

Voihan olla, että haaveeni toisesta opiskelupaikasta on vain kaukainen unikuva. Jos tällaista parhaat päivänsä nähnettä aikuista ei onni potki enkä saa muuta opiskelupaikkaa, puren hammasta yhteen ja yritän säilyä kuta kuinkin hengissä nykyisten opintojeni parissa. Jos tehtävä käy kuitenkin aivan mahdottomaksi, niin asiaa on tuumattava uudelleen.

Aika masentavaa huomata, että ei oikein hallitse asioita, jotka olisi pitänyt oppia. Onneksi kuitenkin lukeudun heihin, jotka uskaltavat tämän myöntää ääneen. Silti jaksan uskoa, että pärjään erinomaisesti jollakin toisella alalla. Mitä ikinä tapahtuukaan, en anna kokonaan periksi, vaan pidän meidän aikuisten opiskelijoiden lippua parhaani mukaan täyssalossa ja opiskelen itselleni ammatin jossakin... Tsemppiä ja rohkeutta kaikille opintoihin :)

Tenttiä tentin perään

Kahtena viime keskiviikkona olen istunut tenttisalissa eikä tenteille näy loppua. Menneet tentit eivät menneet aivan putkeen. Tosin voinen olla tyytyväinen, että osasin edes joitakin laskuja tenteissä. Eihän sitä voi liikaa itseltään vaatiakaan, sillä täytyy pitää mielessä se, että viimeisestä hetkestä jolloin kulutin koulunpenkkiä, on aikaa paljon... Ja matematiikan opiskelusta yhtä kauan. Joten suon itselleni riemun aihetta pelkästään siitä, että jotakin osasin tentissä. Mutta raskastahan tämä on ja kuuluu ollakin. Väsyttää koko ajan ja tuntuu että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja, jotta ennättäisi kaiken tehdä. Tietysti lapset ja perhe verottaa osansa, mutta kyllä tämä tästä jotenkin lutviutuu. Uskokaamme siihen.

Nyt tänne pääsee kommentoimaan

Eli nyt pääsette kommentoimaan tänne vapaasti ilman mitään kirjautumisia. Kyselläkin minulta saa asioista. Rohkeasti vain mukaan, mutta pitäkää kommentit asiallisina :D Ei haittaa, vaikka ette olisikaan aikuisia opiskelijoita. Nuoretkin mahtuvat mukaan. Myös sellaiset aikuiset, joita kiinnostaisi opiskelu, mutta ei ole vielä arvannut lähteä opintojen pariin. Siis kaikkien kommentit ovat tervetulleita! Heidänkin, jotka eivät halua opiskella.

Tahmeaa, mutta antoisaa

Opintoni kulkevat eteen päin ainakin 110 km/h. Oppimiseni ja oivallukseni taasen junnaa taajamarajoitusten mukaisesti. Odottelen koko ajan hetkeä, jolloin tulee se kuuluisa ahaa-elämys. Ehkä sen joskus useamman tuhannen kilometrin päässä saavutan.
Ensimmäinen tenttini on virallisesti läpäisty. Yhden kurssin harjoitustyön olen jättänyt tarkistettavaksi. Mielessäni kaihertaa jo tulevat tentit. Ne muistuttaa olemassa olostaan kuin terävä kivenmurunen kengässä - tosin sen kengässä hiertävän kiusankappaleen saa melko helposti karistettua pois kimpusta.
Ilokseni pääsin mukaan aineenopettajakoulutukseen. Toivottavasti kasvatustieteen opinnot ovat helpompia kuin matematiikan opiskelu. Ainakin niiden parissa saa toivoakseni hetkeksi unohtaa lemmat, todistelut, bijektiot ja lineaarisuudet. Olen alkanut mielessäni havitella luokanopettajan opintojenkin perään. Olisi aika ihanaa päästä työskentelemään pienten, innokkaiden alakoululaisten kanssa. Sen rinnalla toki opiskelisin pääainettani sivuaineineen... Olisikohan tuollainen yhdistelmä mahdollista? Täytyy ottaa asiasta selvää! Rakastan lapsia. Ei minulle aivan suotta niitä ole kolmea siunaantunut :) Ja olenhan ollut varsin paljon pikkuisten kanssa tekemisissä muutenkin kuin kolmen alakouluikäisen lapseni. Olenhan joskus työskennellyt puolisen vuotta päiväkotiapulaisenakin ja lapset pitivät minusta kovasti. Ja muulloinkin olen hoidellut lapsia, joten mikään tuulesta temmattu päähän pinttymä ei tuo luokanopen koulutus olisi. Katsotaan mihin tuuli minua kuljettaa. Olenhan sentään vasta aivan opintojeni alkuviivalla.

Jännitystä ja ramppikuumetta

Menneinä viikkoina olen pohdiskellut aikuisena opiskelijana sitä, että on tämä koulunpenkiltä vuosia poissa oleminenkin jättänyt jälkensä verrattuna nuoriin, jotka ovat opiskelleet yhteen kyytiin. Aikuisena olen ennättänyt jo rakentaa oman maailmani ja oman perheeni. Olen vierottunut koulusta jo melko tavalla. Tämän vuoksi minulla on tuon tuosta perhosia vatsan pohjassa. Jännitän olla koulussa näin pitkän ajan jälkeen. Jännitän esiintymistä, tenttejä ja montaa muutakin asiaa. Ehkä nämä asiat tasoittuvat ajan kanssa, mutta siihen saakka täytyy vain sinnitellä ja hyväksyä jännityksen kuuluvan elämääni. Kaikkeen tottuu, sanotaan. Nuorempana, lukioikäisenä en ollut näin kova jännittäjä, vaikka jotkin asiat silloinkin hieman kutkuttivat vatsan pohjaan. Miten muut jännittäjät ovat tulleet toimeen jännittämisen kanssa? Olisi kiva kuulla samassa tilanteessa olevien tuntoja tästäkin asiasta.
Huomenna taas alkaa arkinen aherrus koulun parissa. Viikonloppu kului yhden kurssin lopputyötä tehdessä eikä se vieläkään valmistunut. Hieman ennätin tänään lastenikin kanssa touhuta pientä kivaa kotosalla. Se oli mukavaa vaihtelua ja tervetullut katkos opiskeluhommiin.

Ensimmäinen koetinkivi

Tänään oli ensimmäinen tenttini. Paniikkia pukkasi päälle tenttiä edeltävinä päivinä, vaikka uhrasin asioiden lukemiseen ja tutkailuun kymmeniä tunteja. Esimerkiksi kolme viimeisintä yötä on hurahtanut puoli kahteen tai puoli kolmeen ennen kuin laskin tenttiaineiston käsistäni ja uskaltauduin vajota unten maille. No, nyt se eka tentti on ohitse. Omasta mielestäni se meni erinomaisesti ottaen huomioon sen, että lukioajoistani on aikaa todella paljon:) En saa täysiä pisteitä - sen tiedän varmasti, mutta läpi sen pitäisi tuolla suorituksella mennä. Hyvä minä! Olo on nyt ihan tyhjä, mutta huojentunut. Tiedän ahertaneeni tentin eteen. Nyt on tyhjä, mutta hyvä olo. On jännää, miten eri näkökulmasta lähtee näin aikuisena tenttiin. Kun ajattelen nuoruusaikojani, pyrkimyksenäni oli täydellinen suoritus ja maksimaaliset pisteet. Nyt pyrkimyksenäni on tehdä parhaani ja yrittää. Tavoitteena on se, että läpi vain pääsisi :D Näin ainakin saa ehkä enemmän onnistumisen kokemuksia, kuin nuorena tavoitellessa maksimaalista suoritusta. Ihminenhän ei ole kone, vaan kuten jo ennen muinoin osattiin viisaasti todeta "Errare humanum est". Aiheeseen liittyen minulle on vieläkin läheisemmäksi tullut sanonta "Cuisvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare", jonka mukaan kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain tyhmä puolustelee jääräpäisesti erehdystään. Selittelemättä paras. Jos ei jokin suju, niin se ei suju. Mitäpä sitä sen enempää vääntelemään ja kääntelemään. Eli en yksin kertaisesti vain hahmottanut kunnolla tenttikysymys 3 b-kohtaa. Näin ollen jätin sen ja vain ja ainoastaan sen kohdan tekemättä. Selittelemättä paras :D

Hymyä :D

Heti eilisen perään tuli hyvä päivä. Lineaarisen algebran ja geometrian ohjausryhmässä oikeasti koin oppivani jotakin ja sain niitä kauan kaivattuja onnistumisen elämyksiä. Kiitos ihanan ja taitavan ohjaajan, joka oikeasti halusi ja osasi opettaa asioita kädestä pitäen! Ehkä tästä vielä jotakin sittenkin kehkeytyy. Myös analyysi 1:n luennolla en ollut kuin puusta pudonnut, vaan ymmärsinkin asiat, joita käsiteltiin. Näin se elämä välillä hymyilee aikuisopiskelijallekin :) Vaikka päivä oli tavattoman raskas (8 tuntia yliopistolla), niin se oli tähän astisista päivistä kenties antoisin ja palkitsevin. Tiedän kyllä, että itkua ja parkua riittää vielä viiden vuoden edestä, joten liiallisen optimismin kyytiin en arvaa hypätä. Tähän kyllä on pakko siteerata kuuluisaa latinan lainausta "Per aspera ad astra". Tähän uskoen ja luottaen aion rentoutua loppuillan parhaaksi katsomallani tavalla :)