Tenttiä tentin perään

Kahtena viime keskiviikkona olen istunut tenttisalissa eikä tenteille näy loppua. Menneet tentit eivät menneet aivan putkeen. Tosin voinen olla tyytyväinen, että osasin edes joitakin laskuja tenteissä. Eihän sitä voi liikaa itseltään vaatiakaan, sillä täytyy pitää mielessä se, että viimeisestä hetkestä jolloin kulutin koulunpenkkiä, on aikaa paljon... Ja matematiikan opiskelusta yhtä kauan. Joten suon itselleni riemun aihetta pelkästään siitä, että jotakin osasin tentissä. Mutta raskastahan tämä on ja kuuluu ollakin. Väsyttää koko ajan ja tuntuu että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja, jotta ennättäisi kaiken tehdä. Tietysti lapset ja perhe verottaa osansa, mutta kyllä tämä tästä jotenkin lutviutuu. Uskokaamme siihen.

Nyt tänne pääsee kommentoimaan

Eli nyt pääsette kommentoimaan tänne vapaasti ilman mitään kirjautumisia. Kyselläkin minulta saa asioista. Rohkeasti vain mukaan, mutta pitäkää kommentit asiallisina :D Ei haittaa, vaikka ette olisikaan aikuisia opiskelijoita. Nuoretkin mahtuvat mukaan. Myös sellaiset aikuiset, joita kiinnostaisi opiskelu, mutta ei ole vielä arvannut lähteä opintojen pariin. Siis kaikkien kommentit ovat tervetulleita! Heidänkin, jotka eivät halua opiskella.

Tahmeaa, mutta antoisaa

Opintoni kulkevat eteen päin ainakin 110 km/h. Oppimiseni ja oivallukseni taasen junnaa taajamarajoitusten mukaisesti. Odottelen koko ajan hetkeä, jolloin tulee se kuuluisa ahaa-elämys. Ehkä sen joskus useamman tuhannen kilometrin päässä saavutan.
Ensimmäinen tenttini on virallisesti läpäisty. Yhden kurssin harjoitustyön olen jättänyt tarkistettavaksi. Mielessäni kaihertaa jo tulevat tentit. Ne muistuttaa olemassa olostaan kuin terävä kivenmurunen kengässä - tosin sen kengässä hiertävän kiusankappaleen saa melko helposti karistettua pois kimpusta.
Ilokseni pääsin mukaan aineenopettajakoulutukseen. Toivottavasti kasvatustieteen opinnot ovat helpompia kuin matematiikan opiskelu. Ainakin niiden parissa saa toivoakseni hetkeksi unohtaa lemmat, todistelut, bijektiot ja lineaarisuudet. Olen alkanut mielessäni havitella luokanopettajan opintojenkin perään. Olisi aika ihanaa päästä työskentelemään pienten, innokkaiden alakoululaisten kanssa. Sen rinnalla toki opiskelisin pääainettani sivuaineineen... Olisikohan tuollainen yhdistelmä mahdollista? Täytyy ottaa asiasta selvää! Rakastan lapsia. Ei minulle aivan suotta niitä ole kolmea siunaantunut :) Ja olenhan ollut varsin paljon pikkuisten kanssa tekemisissä muutenkin kuin kolmen alakouluikäisen lapseni. Olenhan joskus työskennellyt puolisen vuotta päiväkotiapulaisenakin ja lapset pitivät minusta kovasti. Ja muulloinkin olen hoidellut lapsia, joten mikään tuulesta temmattu päähän pinttymä ei tuo luokanopen koulutus olisi. Katsotaan mihin tuuli minua kuljettaa. Olenhan sentään vasta aivan opintojeni alkuviivalla.

Jännitystä ja ramppikuumetta

Menneinä viikkoina olen pohdiskellut aikuisena opiskelijana sitä, että on tämä koulunpenkiltä vuosia poissa oleminenkin jättänyt jälkensä verrattuna nuoriin, jotka ovat opiskelleet yhteen kyytiin. Aikuisena olen ennättänyt jo rakentaa oman maailmani ja oman perheeni. Olen vierottunut koulusta jo melko tavalla. Tämän vuoksi minulla on tuon tuosta perhosia vatsan pohjassa. Jännitän olla koulussa näin pitkän ajan jälkeen. Jännitän esiintymistä, tenttejä ja montaa muutakin asiaa. Ehkä nämä asiat tasoittuvat ajan kanssa, mutta siihen saakka täytyy vain sinnitellä ja hyväksyä jännityksen kuuluvan elämääni. Kaikkeen tottuu, sanotaan. Nuorempana, lukioikäisenä en ollut näin kova jännittäjä, vaikka jotkin asiat silloinkin hieman kutkuttivat vatsan pohjaan. Miten muut jännittäjät ovat tulleet toimeen jännittämisen kanssa? Olisi kiva kuulla samassa tilanteessa olevien tuntoja tästäkin asiasta.
Huomenna taas alkaa arkinen aherrus koulun parissa. Viikonloppu kului yhden kurssin lopputyötä tehdessä eikä se vieläkään valmistunut. Hieman ennätin tänään lastenikin kanssa touhuta pientä kivaa kotosalla. Se oli mukavaa vaihtelua ja tervetullut katkos opiskeluhommiin.

Ensimmäinen koetinkivi

Tänään oli ensimmäinen tenttini. Paniikkia pukkasi päälle tenttiä edeltävinä päivinä, vaikka uhrasin asioiden lukemiseen ja tutkailuun kymmeniä tunteja. Esimerkiksi kolme viimeisintä yötä on hurahtanut puoli kahteen tai puoli kolmeen ennen kuin laskin tenttiaineiston käsistäni ja uskaltauduin vajota unten maille. No, nyt se eka tentti on ohitse. Omasta mielestäni se meni erinomaisesti ottaen huomioon sen, että lukioajoistani on aikaa todella paljon:) En saa täysiä pisteitä - sen tiedän varmasti, mutta läpi sen pitäisi tuolla suorituksella mennä. Hyvä minä! Olo on nyt ihan tyhjä, mutta huojentunut. Tiedän ahertaneeni tentin eteen. Nyt on tyhjä, mutta hyvä olo. On jännää, miten eri näkökulmasta lähtee näin aikuisena tenttiin. Kun ajattelen nuoruusaikojani, pyrkimyksenäni oli täydellinen suoritus ja maksimaaliset pisteet. Nyt pyrkimyksenäni on tehdä parhaani ja yrittää. Tavoitteena on se, että läpi vain pääsisi :D Näin ainakin saa ehkä enemmän onnistumisen kokemuksia, kuin nuorena tavoitellessa maksimaalista suoritusta. Ihminenhän ei ole kone, vaan kuten jo ennen muinoin osattiin viisaasti todeta "Errare humanum est". Aiheeseen liittyen minulle on vieläkin läheisemmäksi tullut sanonta "Cuisvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare", jonka mukaan kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain tyhmä puolustelee jääräpäisesti erehdystään. Selittelemättä paras. Jos ei jokin suju, niin se ei suju. Mitäpä sitä sen enempää vääntelemään ja kääntelemään. Eli en yksin kertaisesti vain hahmottanut kunnolla tenttikysymys 3 b-kohtaa. Näin ollen jätin sen ja vain ja ainoastaan sen kohdan tekemättä. Selittelemättä paras :D

Hymyä :D

Heti eilisen perään tuli hyvä päivä. Lineaarisen algebran ja geometrian ohjausryhmässä oikeasti koin oppivani jotakin ja sain niitä kauan kaivattuja onnistumisen elämyksiä. Kiitos ihanan ja taitavan ohjaajan, joka oikeasti halusi ja osasi opettaa asioita kädestä pitäen! Ehkä tästä vielä jotakin sittenkin kehkeytyy. Myös analyysi 1:n luennolla en ollut kuin puusta pudonnut, vaan ymmärsinkin asiat, joita käsiteltiin. Näin se elämä välillä hymyilee aikuisopiskelijallekin :) Vaikka päivä oli tavattoman raskas (8 tuntia yliopistolla), niin se oli tähän astisista päivistä kenties antoisin ja palkitsevin. Tiedän kyllä, että itkua ja parkua riittää vielä viiden vuoden edestä, joten liiallisen optimismin kyytiin en arvaa hypätä. Tähän kyllä on pakko siteerata kuuluisaa latinan lainausta "Per aspera ad astra". Tähän uskoen ja luottaen aion rentoutua loppuillan parhaaksi katsomallani tavalla :)

Itkua ja parkua!

Opinnot menevät eteen päin rytinällä. Itse en koe kuitenkaan kehittyväni. Täysi työ on jo siinä, että onnistun rynnistämään oikeaan aikaan ja vielä oikeaan paikkaankin. Koulupäivien pituus alkaa painaa, maksimissaan kalenteriini on kertynyt joillekin päiville 10 tuntia yliopistolla oloa. Pää on sekaisin. Tuntuu etten hahmota mitään asioita ja että ymmärrykseni ei ylety yliopistotasolle.
Millaisia päiväni ovat? Aamulla herätyskello rämähtää arkisin lähes poikkeuksetta kl 6.30 (vaikkei minulla itselläni opinnot alkaisikaan heti aamusta), sillä minun on paimennettava lapseni opintielle. Jos menen myöhemmin kampukselle, ennätän kotona perehtyä hieman opintoihini tai ahertaa arkisten kotitöiden parissa. Kotitöitä riittää viisi henkisellä perheellä yllin kyllin joka päivälle. Yliopistolla istun luennoilla, demoissa tai ohjausryhmissä. Muutamana päivänä viikossa pääsen yliopistolta lähtemään vasta kl 18. Eipä tuon jälkeen kotona enää jaksa tai ennätä juuri mitään tehdä. Pitäisihän sitä omaa vapaata aikaakin järkätä... Mutta...
Näin tällä hetkellä karkeasti opintoni ja "vapaa-aikani" kuluu. Itkukin on herkässä, sillä aivot käy ylikierroksilla ja olo on väsähtänyt. Välillä ajattelen tuleeko tästä yhtään mitään. Jotenkin sitä on vaan sinniteltävä eteen päin.
Yksi suuri pettymys tälle viikolle oli se, että ammattikorkeakouluopintojani ei hyvitetä. Kiukun kyyneleet tuli silmiin. Olenhan opiskellut aikoinaan AMK:ssa lähes valmiiksi ammatin. Lopetin koulun kuitenkin taannoin kesken pääasiassa itsestäni johtumattomista syistä. Jos olisin suorittanut opintoni AMK:ssa loppuun, olisin saanut aika kivasti korvauksia. Hieman ristiriitaista, sillä aineet, joista yritin korvauksia anoa, olin opiskellut kokonaisuudessaan loppuun AMK:ssa. Mitä näiden aineiden opetussisältöön olisi enää vaikuttanut ammattitutkinto, joka jäi käytännössä vain vajaan vuoden vajaaksi (ja tästäkin vajaasta vuodesta suurin osa olisi tullut työharjoittelusta)? Kela kuitenkin vähentää minulta opintotukikuukausia niiltä kuukausilta, jotka olen käyttänyt AMK:ssa... Ristiriita tämäkin, jonka ehkä voisin perustella matemaattisin lausein, mikäli jaksaisin paneutua asiaan :D

Viikonlopun suhteellinen lyhyys

Näin vain odotettu viikonlopun huilitauko hujahtaa pian ohitse ja huomenna on taas maanantai ja uusi tiedontäyteinen viikko edessä. Yllättävä havainto on, että opiskelu syö voimia aivan toiseen tapaan kuin nuorena untuvikkona :) Viikon rasitus venyttää viikonloppuna yöunta pitkälle aamuun saakka. Tänäänkin vääntäydyin ylös sängystä vasta kl 10. Lapset jo touhusivat omiaan. Olen aina lukeutunut aamuvirkkuihin, joten tämä hämmentää minua. Viikonloppu tuntuu menevän ohitse vieläkin nopeammin, koska heräilen niin myöhään. Onkohan muillakin aikuisilla samoja ongelmia unentarpeen kanssa? Tämä taitaa olla seurausta siitä, että "vanhuus" ei tule yksin :)
Tulossa olevat tentit kammottavat. Pitäisi lukea, lukea ja vielä kerran lukea. Armoton järkytys olisi opintojen alulle se, että ensimmäisen tentin sähläisin hylätyksi. Siksipä yöpöydälläni komeilee mojova pino kirjastosta kaappaamiani matematiikan opuksia. Niitä pitäisi ennättää vielä lukeakin yliopistotehtävien ja opiskelun lisäksi.
Olen yrittänyt repiä väkisin aikaa muuhunkin. Eilen vietin päivää shoppaillen tyttäreni kanssa. Viime viikollakin ennätin opiskelujen lomassa jopa istutella uusia viherkasveja kotiin hoidokeikseni. Se on yksi intohimoistani. Sormet multaan, niin ajatukset tuulettuvat mukavasti. Vielä pitäisi jokunen viherkasvi hankkia, jotta saisin kukkaruukun virkaa toimittavan vanhan lintuhäkinkin asutuksi. Nyt se on tyhjä, sillä poistin häkistä jo aikaa sitten vanhat istutukseni. Yllättävää ehkä, mutta viherkasvi-istutus lintuhäkissä on näyttävä kokonaisuus :)
Nyt lähden kotihommien pariin ja ehkä ennätän lukaista muutaman sivun siinä sivussa matematiikkaakin...

Alku aina hankalaa...

Näin on. Innolla ja ennakkoluulottomasti hyökkäsin yliopistolle matematiikan opintojen pariin. Heti ensimmäisellä luennolla alkoi puntit tutista. Tuntui siltä kuin olisin laskeutunut juuri Ufollani vieraalle planeetalle ja en ymmärrä vieraiden kieltä. Mieleeni tulvi epäuskoa uhkuvia kysymyksiä: Olenko joskus ollut hyvä matikassa? Kuvittelinko vain niin? Ehkä entiset rakkaat ja loistavat matikan openi ovat erehtyneet. Lukio-opit ovat ruosteessa. Yritäpä ilman työkaluja avata ikivanhaa ruostunutta pulttia. Tämä on aivan sama asia. Onko tehtävä mahdoton? Tuskin siinä tapauksessa, jos saan voiteluainetta ruostuneisiin aivoihini ja kunnon työkalut käyttööni. Ei muuta kuin etsimään... Etsivä löytää - pakko yrittää uskoa.
Olen ollut nyt kolme viikkoa yliopisto-opiskelija. Ennen opintojeni alkua kaikki toitottivat: "Et ole ainut `vanha´ " (laitoin sanan lainausmerkkeihin, sillä määritelmä iästäni aiheuttaa pientä käden vääntöä mieheni kanssa). "Luentosalin penkkejä kuluttaa monta samaan ikäluokkaan kuuluvaa opiskelijaa". Monta? Onhan se hieman määrittelemätön käsite, mutta kappas kun en ole törmännyt ikäisiini ollenkaan (no, annan sen verran periksi, että pari muuta tapaamaani opiskelijaa saattaa olla lähellä ikääni).
Nyt mietit tietysti ikääni. Naisilta ikää ei saa kysyä. Voin kuitenkin antaa sinulle aavistuksen siitä, kuinka kauan olen tallannut tätä Telluksen kamaraa. Minulla on kolme eri ikäistä lasta. Kaikki lapseni ovat alakoulussa. Lasteni yhteenlaskettu ikä on pienempi kuin oma ikäni (apua!). Aloitin lapsena oman koulutaipaleeni Kekkosen istuessa vielä tasavallan presidenttinä. Enempää en iästäni puhu enkä pukahda. Näillä tiedoilla pääsenette jo turhankin lähelle ikääni.
Palatakseni vielä juuri käynnistyneisiin opintoihini, minun ei auta kuin tyytyä siihen, että opiskellaan ja eletään päivä kerrallaan. Turha miettiä tulevaa, kun ymmärrykseni rajoittuu tähän hetkeen - jos aina siihenkään :)