Näin on. Innolla ja ennakkoluulottomasti hyökkäsin yliopistolle matematiikan opintojen pariin. Heti ensimmäisellä luennolla alkoi puntit tutista. Tuntui siltä kuin olisin laskeutunut juuri Ufollani vieraalle planeetalle ja en ymmärrä vieraiden kieltä. Mieleeni tulvi epäuskoa uhkuvia kysymyksiä: Olenko joskus ollut hyvä matikassa? Kuvittelinko vain niin? Ehkä entiset rakkaat ja loistavat matikan openi ovat erehtyneet. Lukio-opit ovat ruosteessa. Yritäpä ilman työkaluja avata ikivanhaa ruostunutta pulttia. Tämä on aivan sama asia. Onko tehtävä mahdoton? Tuskin siinä tapauksessa, jos saan voiteluainetta ruostuneisiin aivoihini ja kunnon työkalut käyttööni. Ei muuta kuin etsimään... Etsivä löytää - pakko yrittää uskoa.
Olen ollut nyt kolme viikkoa yliopisto-opiskelija. Ennen opintojeni alkua kaikki toitottivat: "Et ole ainut `vanha´ " (laitoin sanan lainausmerkkeihin, sillä määritelmä iästäni aiheuttaa pientä käden vääntöä mieheni kanssa). "Luentosalin penkkejä kuluttaa monta samaan ikäluokkaan kuuluvaa opiskelijaa". Monta? Onhan se hieman määrittelemätön käsite, mutta kappas kun en ole törmännyt ikäisiini ollenkaan (no, annan sen verran periksi, että pari muuta tapaamaani opiskelijaa saattaa olla lähellä ikääni).
Nyt mietit tietysti ikääni. Naisilta ikää ei saa kysyä. Voin kuitenkin antaa sinulle aavistuksen siitä, kuinka kauan olen tallannut tätä Telluksen kamaraa. Minulla on kolme eri ikäistä lasta. Kaikki lapseni ovat alakoulussa. Lasteni yhteenlaskettu ikä on pienempi kuin oma ikäni (apua!). Aloitin lapsena oman koulutaipaleeni Kekkosen istuessa vielä tasavallan presidenttinä. Enempää en iästäni puhu enkä pukahda. Näillä tiedoilla pääsenette jo turhankin lähelle ikääni.
Palatakseni vielä juuri käynnistyneisiin opintoihini, minun ei auta kuin tyytyä siihen, että opiskellaan ja eletään päivä kerrallaan. Turha miettiä tulevaa, kun ymmärrykseni rajoittuu tähän hetkeen - jos aina siihenkään :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tsemppaukset toiselta aikuisopiskelijalta! :) Tuo punttien tutiseminen kuulostaa niin tutulta, ihan samat olivat itsellänikin tunnelmat Jyväskylän yliopistossa aikuisena aloittaessani. Kyllä meitä hiukka vanhempia täällä on! :)
VastaaPoistaKivaa kuulla :) Kolmen viikon ajan kokemuksiani voisi verrata siihen, kuin olisin ollut yliopiston kirjoilla ja yhteen putkeen nukkunut vuosikymmeniä ja herätessäni olisin palannut kouluun vuosikymmeniä vanhentuneena nuorten sekaan. Päässä pyörii sekalaisessa järjestyksessä lukuisia kysymyksiä ja silmät ymmyrkäisenä kuuntelen ja yritän ymmärtää luennoitsijoita, jotka ovat pääasiassa joko minua nuorempia tai ikäluokkaani :) Kun ajattelen, että edessä on viiden vuoden himospurtti opintojen parissa, tehtävä tuntuu mahdottamalta ja opintojen lopun häämöttäminen missään vaiheessa utopistiselta. Pakolliset kieliopinnot pelottaa vieläkin enemmän, sillä ruotsia en ole lukenut juurikaan lukion jälkeen ja kielestä ei ole mielessä juuri mitään. Ja sitten esiintyminen... Kouluajoista kun on aikaa näinkin paljon, esiintyminen jännittää miljoona kertaa enemmän kuin aikaisemmin. Todellakin pää on pyörällä ja olo epätodellinen :) Miten sinun laitasi on?
VastaaPoistaTsemppiä sinullekin opintoihisi! Ehkä me näytetään nuorisolle, että meistäkin on opiskelemaan !