Opintoni kulkevat eteen päin ainakin 110 km/h. Oppimiseni ja oivallukseni taasen junnaa taajamarajoitusten mukaisesti. Odottelen koko ajan hetkeä, jolloin tulee se kuuluisa ahaa-elämys. Ehkä sen joskus useamman tuhannen kilometrin päässä saavutan.
Ensimmäinen tenttini on virallisesti läpäisty. Yhden kurssin harjoitustyön olen jättänyt tarkistettavaksi. Mielessäni kaihertaa jo tulevat tentit. Ne muistuttaa olemassa olostaan kuin terävä kivenmurunen kengässä - tosin sen kengässä hiertävän kiusankappaleen saa melko helposti karistettua pois kimpusta.
Ilokseni pääsin mukaan aineenopettajakoulutukseen. Toivottavasti kasvatustieteen opinnot ovat helpompia kuin matematiikan opiskelu. Ainakin niiden parissa saa toivoakseni hetkeksi unohtaa lemmat, todistelut, bijektiot ja lineaarisuudet. Olen alkanut mielessäni havitella luokanopettajan opintojenkin perään. Olisi aika ihanaa päästä työskentelemään pienten, innokkaiden alakoululaisten kanssa. Sen rinnalla toki opiskelisin pääainettani sivuaineineen... Olisikohan tuollainen yhdistelmä mahdollista? Täytyy ottaa asiasta selvää! Rakastan lapsia. Ei minulle aivan suotta niitä ole kolmea siunaantunut :) Ja olenhan ollut varsin paljon pikkuisten kanssa tekemisissä muutenkin kuin kolmen alakouluikäisen lapseni. Olenhan joskus työskennellyt puolisen vuotta päiväkotiapulaisenakin ja lapset pitivät minusta kovasti. Ja muulloinkin olen hoidellut lapsia, joten mikään tuulesta temmattu päähän pinttymä ei tuo luokanopen koulutus olisi. Katsotaan mihin tuuli minua kuljettaa. Olenhan sentään vasta aivan opintojeni alkuviivalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti